Tunnetko itsesi inspiroituneeksi toimistosi nykyisestä ulkonäöstä? Moni ajattelee varmaankin, että toimiston on oltava ennen kaikkea käytännöllinen tila, jossa on kaikki tarvittava työn tehokasta suorittamista varten. On totta, että työtilan toimivuus on yksi sen tärkeimmistä ominaisuuksista, mutta toimiston tulisi parhaimmillaan olla myös viihtyisä ja työntekijää inspiroiva. Työskentely-ympäristön viihtyisyydellä on suora vaikutus työntekijän mielialaan, mielikuvitukseen ja vireystilaan, mikä taas heijastuu työn laatuun ja työntekijän tuottoisuuteen. Toimiston ulkonäkö ei myöskään vaikuta vain siellä työskentelevään vaan myös jokaiseen työtilassa vierailevaan, sillä toimisto toimii kaiken muun yrityksen markkinoinnin ohella tärkeänä osana yrityksen imagoa. Asiaankuuluvasti sisustettu työtila tekee ammattimaisen vaikutuksen asiakkaaseen. Tässä artikkelissa annammekin vinkkejä työtilan onnistuneeseen sisustamiseen.
Kun alat suunnittelemaan toimistosi sisustamista, sinun kannattaa aivan ensiksi miettiä vastaus tähän peruskysymykseen: Keitä toimistossasi vierailee päivän mittaan? Toimiston sisustuksen kannalta siellä vierailevien henkilöiden kartoittaminen on tärkeää, sillä tämä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka vapaat kädet saat loppujen lopuksi sisustuksen toteuttamiseksi. Jos toimistossasi käy vain kollegoita, eikä koskaan asiakkaita, voit sisustaa vapaasti millä tahansa väreillä ja teemoilla, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja työskentelyn kannalta parhaaseen mahdolliseen vireystilaan. Jos taas toimistossasi käy tiuhaan tahtiin asiakkaita, on työtilan pysyttävä astetta hillitympänä ja sen sisustus tulisi toteuttaa niin, että se miellyttää sinua, mutta antaa silti ammattimaisen vaikutelman muulle maailmalle. Jos käytät toimistoasi tilana, jossa vastaanotat asiakkaita, esimerkiksi seinillä olevien kuvien aiheiden tulisi liittyä ammattiisi, mutta voit toki lisätä persoonallista otetta pienemmillä yksityiskohdilla.
Toimistoa sisustettaessa yleinen tilanne on se, että käytössä ei juurikaan ole lattiapinta-alaa sisustuksen toteuttamiseksi, joten persoonallista otetta on tuotava tilaan keskittymällä seiniin ja tilassa olevien välttämättömyyksien, kuten tuolin ja pöytien, tyyliin ja värimaailmaan. Toimiston tunnelman luominen kannattaa aloittaa päättämällä sen värimaailmasta, sillä väreillä on voimakas vaikutus ihmisen mielialaan ja hyvinvointiin. Maalaa seinät mieleiselläsi värillä ja valitse tämän valinnan kanssa yhteensopivat toimistokalusteet. Kun toimiston ”pohja” on näin valmis, voit alkaa miettiä, mitä ripustaisit työhuoneesi seinille. Toimistoon saa helposti ja halvalla persoonallista otetta esimerkiksi erilaisilla julisteilla. Voit ostaa julisteita online kaupoista, jolloin pystyt helposti selaamaan eri vaihtoehtoja tarkkojen hakusanojen avulla. Kun ostat toimistosi julisteet netistä, voit myös helposti vertailla eri sivustojen tarjontaa ja hintatasoja. Julisteista saa astetta tyylikkäämpiä, kun näkee hiukan vaivaa niiden kehystämiseksi. Jos toimistossasi ei käy asiakkaita, voit valita vapaasti mitä tahansa inspiroivia julisteita, jotka pitävät sinut hyvällä tuulella koko työpäivän ajan.