Suomessa lainataan rahaa etenkin kulutusluottojen sekä pikavippien muodossa. Niihin liittyvä lainsäädäntö on puhuttanut paljon viime vuosien aikana, ja myös merkittäviä muutoksia on nähty. Käytännössä rahan lainaamisen tulee pysyä aisoissa, ja tätä edesautetaan toimivalla lainsäädännöllä. Sen on tarkoitus sekä palvella että suojella kuluttajaa, samalla kun pankit pystyvät harjoittamaan liiketoimintaansa. Kaikki yhtiöt, jotka toimivat Suomessa lainaten rahaa suomalaisille kuluttajille, toimivat aina Suomen lainsäädännön alaisina. Uudistukset ovat myös tuonet toivottuja uudistuksia – esimerkiksi erilaiset korkokatot ovat asettaneet rajoituksia sille, miten paljon lainasta voidaan kiskoa korkoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kuluttaja sitoutuu maksamaan koko lainan takaisin sovitussa määräajassa, joten kannattaa aina käydä läpi kaikki lainan ehdot ja säännöt. Onneksi Suomessa lainanantajat ovat kuitenkin kaikki vastuullisia toimijoita, joten siinä mielessä suomalainen kuluttaja voi aina olla turvallisin mielin.

Lainan kokonaiskustannukset

Lainan hakijalle tule aina kertoa lainan kokonaiskustannukset, eli lainan todellinen vuosikorko. Tähän tulee sisällyttää lainan kaikki kustannukset, eikä tästä saa poiketa – kuluttajan on lainaa haettaessa tiedettävä kaikki todelliset kustannukset, joita lainasta seuraa. Lisäksi on olemassa Suomen lainsäädännön sanelema korkokatto, joka estää koron karkaamista liian korkeaksi. Siispä, hae lainaa turvallisin mielin, mutta tutustu aina lainan kokonaiskustannuksiin eli todelliseen vuosikorkoon nimelliskoron lisäksi.

Maksu-aika

Pidemmissä lainoissa on yleensä pidemmät laina-ajat pienempiin lainoihin verrattuna. Lainan takaisinmaksuaika ei kuitenkaan saa venyä liian pitkäksi, sillä lainan kokonaiskustannusten on pysyttävä kohtuullisella tasolla. Siksi pienelle lainalle ei voi myöntää 10 vuoden laina-aikaa, vaan se on maksettava takaisin kuukausissa tai muutamissa vuosissa.

Kulutusluottojen korkokatto

1.9.2019 alkaen kaikkien kulutusluottojen korkokatto Suomessa on 20 prosenttia. Kannattaa huomata, että lakimuutos koskee vain uusia lainoja, jotka on otettu 1.9 jälkeen. Siksi voi olla aika myös kilpailuttaa laina, jos se tuo muutoksia lainaehtoihin. Suomessa on tosin muutenkin melko vastuullisia lainanantajia, jotka ovat monet jo muutenkin toimineet melko tiukkojen ehtojen mukaisesti. Lisäksi Suomessa kuluttajat saavat lainaa vain oman maksukykynsä mukaan, joten ylisuuria lainoja sekä ylivelkaantumista pyritään Suomessa monin keinoin välttämään maksuvaikeuksien estämiseksi.