Nykyisin kuluttajat tekevät ostoksia yhä enemmän netissä. Aina ei kuitenkaan olla ihan täysin tietoisia siitä, millaisia lainsäädännöllisiä tekijöitä tulee ottaa huomioon, kun tehdään ostoksia netissä. Pääasiassa suomalaisella kuluttajalla on hyvä oikeusturva etenkin, kun asioidaan hyvin tunnetuissa sekä toisaalta suomalaisissa verkkokaupoissa. Kannattaa kuitenkin silti aina tutustua kaupan ehtoihin ja sääntöihin, sillä toisinaan niin kaupan purkuun kuin tavaran palautukseenkin saattaa liittyä ongelmia. Siksi kannattaa aina olla valveilla, jotta itselle ei pääse muodostumaan ei-toivottuja lisäkustannuksia.
Me suomalaiset olemme tottuneet todella reiluihin ehtoihin, joustavaan palautukseen sekä kaupan purkuun, kun teemme netissä ostoksia tunnetuissa suomalaisissa verkkokaupoissa. Voi kuitenkin olla, että varsinkin ulkomaisissa verkkokaupoissa voi tulla eteen sellaisia ehtoja, joista ei olla tietoisia. Toisaalta kuluttaja on usein myös vahvoilla verkkokaupassa, sillä periaatteessa tavaralla kuin tavaralla on etämyyntilain sanelema palautusoikeus kotimaisessa verkkokaupassa. Aina löytyy kuitenkin joitakin tapauksia mennessäsi verkkokauppaan, joiden kohdalla kannattaa olla tarkkana. Toisaalta verkosta saa niin ihania ostoksia niin valtavan helposti, että yhä useammat kuluttajat etsivät esimerkiksi julisteita verkossa piristääkseen omaa kotiaan ja tyydyttääkseen shoppailutarvettaan.
Digitaaliset palvelut verkossa
Ihmiset ostavat palveluita yhä enemmän verkossa digitaalisessa muodossa. Kannattaa huomata, että tässä kohtaa kuluttajalla ei välttämättä ole tuttua ja turvallista 14 päivän palautusoikeutta, sillä sisältö on välittömästi käytössä. Palveluntarjoajalla ei siis ole mitään velvollisuutta tällaista palautusoikeutta taata, mutta voi niin kuitenkin halutessaan tehdä.
Palautuksen kustannukset
Monen tavaran tilaamisessa kauempaa ulkomailta kuluttaja voi olla velvollinen maksamaan itse kaikki palautukseen liittyvät kustannukset. Vaikka kaupan purku on siis täysin lainvoimainen, voi tavaran palautuksesta kuitenkin koitua huomattavia kustannuksia, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana. Lisäksi joillakin verkkokaupoilla on todella tiukka palautuspolitiikka, joten tällaisten tiukkojen ehtojen kohdalla kannattaa pohtia ostoa ainakin pariin otteeseen ennen päätöksen tekemistä.
Verkkokauppoja säätelee etämyyntilaki
Kannattaa huomata, että verkkokauppoja sääntelee yleensä niin sanottu etämyyntilaki. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kotimaisessa verkkokaupassa laki suojelee kuluttajaa, jos tullaan katumapäälle tavaran hankkimisen suhteen. Siksi kuluttaja saattaa olla jopa vahvemmilla verkossa ostaessa, sillä liikkeillä ei esimerkiksi ole velvollisuutta tarjota tällaista palautusoikeutta. Tavaran kanssa kuluttaja on siis vahvoilla, kunhan kyse ei ole esimerkiksi nopeasti pilaantuvista elintarvikkeista.